Ja toista postausta heti perään! Eli Eurotour. Varoitan jo nyt että tää tulee olemaan tosi pitkä postaus. Kuvia ja tapahtumia 12 päivältä. Ajattelin aluksi laittaa sen kahteen erilliseen postaukseen, mutta loppujen lopuksi tämä nyt päätyy yhteen, toivottavasti jaksatte lukea ja katsoa kuvat joita on ympäri Europpaa.
20.4. alkoi Eurotour ja lähdettiin matkaan Pariisista. Mä ja Harrshi lähdettiin klo 7 Le Mansista ja saavuttiin Pariisiin 8 aikaan. Odoteltiin sitten juna-asemalla muita vaihtareita, vaikea juttu oli että ei tiedettty oikeastaan yhtään ketä meidän pitäis kattella, mutta lopuksi löydettiin muut.
Pariisi oppaan kanssa oli hieman tylsää koska olin jo käynyt kaikkialla minne se meidät vei. Onneksi Pariisissa oli edes lämmin, lämpötila hipoi 26 astetta joten aika lämmin siinä tuli kierrellessä. Pariisissa käytiin Eiffel tornilla, kahdessa puutarhassa ja Louvrella. Loppupäivästä lähdettiin ajamaan Pariisin ulkopuolelle kohti ensimmäistä hotellia.
Aamuisin normaalista herättiin 6H15 ja lähdettiin kohti seuraavaa etappia 7H45. Pariisin jälkeen ajettiin Strasbourgiin. Ensimmäinen kunnon pitkä ajomatka alkas tuntumaan tylsältä, mutta seuraavat matkat tuntui jo rutiinilta ja hauskoilta. Aamulla aina ensimmäinen matka nukuttiin, koska valvottiin aina myöhään ja aamulla herättiin varhain.
Strasbourgissa käytiin nopeesti syömässä koska meidän opas odotteli meitä. Suurimmaksi osaksi opas vaan vei meidät katedraalille ja sen jälkeen pyörittiin ite ympäri kaupunkia nauttien lämmöstä ja napsien kuvia.
Iltalpäivällä ajettiin Saksaan nukkumaan.
Aamulla ajettiin Müncheniin jossa syötiin samantien lounas jonka jälkeen mentiin oppaan kanssa vierailemaan mm. BWM päämaja(?) ja "Miami Beach". Saksassa oli ylivoimaisesti kaikista parhain opas. Se oli tosi rento ja hauska!!
Seuraava kohde oli Praha jota kaikki oli odottanut. Opas oli tylsä, mutta muuten nautittiin Prahasta hyvin mielen!! Prahassa vietettiin 2 päivää eli molemmat päivät alkoi opaskiertueella ja sen jälkeen meillä oli vapaa-aikaa.
Prahan spesiaaliherkku! Pullaa sokerilla.
Mä ja meidän Rotary Philippe
Mä ja yks meidän ohjaajista Meriem (ihan varmasti kirjoitin väärin sen nimen haha)
Vienna! Viennassa meillä oli heti vapaa-aikaa jonka jälkeen mentiin oppaan kanssa kiertelemään paikkoja, mutta suurimmaksi osaksi tehtiin bussilla vain kierros kaupungissa ettei pysähdytty niinkään minkään eteen vaan jatkettiin matkaa. Kylän rinki taidettiin tehdä kaksi kertaa jonka ajan meidän opas höpötti koko ajan mutta koska kaikki oli niin väsyneitä niin ei kuunneltu hirveesti...
Iltapäivällä mentiin huvipuistoon! Kyydeistä piti joka kerta maksaa jonkun verran. Normaalisti 3-5€ per ajo joten menin yhteen laitteeseen eikä huvittanu mennä laitteisiin. Huvipuiston jälkeen niinkuin normaalisti ajettiin hotellille.
Illalla meille sanottiin että auringonnousu tulee olemaan superhieno joten päätettiin sit mennä kattomaan sitä. Noh, ei se kummonen ollu, että ei olisi haitannut vaikken olisi sinne mennyt.
Italiaan kun saavuttiin koko päivän ajon jälkeen mentiin rannalle!!! Mun toinen kerta rannalla eli juoksin tietysti veteen ja leikittiin siellä meidän ohjaajan kans eli mm. potkittiin vettä toistemme päälle. 18 vuotias tyttö Suomesta potkii vettä 31 vuotiaan Algeriasta tulevan miehen päälle ja päinvastoin. Oli hauskaa! <3
Venetsiassa meidän harmikseen satoi koko ajan... Missään muissa kaupungeissa ei päiväsaikaan satanut muutakuin Venetsiassa ja tietysti sit oltiin ihan märkiä. Tää meidän amerikkalainen (joka on tossa alemmassa kuvassa mun kanssa) onnistu tippumaan veteen leukaansa myöten koskematta pohjaan. Bravo!!
Venetsian jälkeen mentiin Milanoon! Eli nähtiin kaikki muotikaupat mm. Dior, Chanel, Prada, Giorgio Armani, Gucci jne. Ei kyllä päädytty sitte ostoksille jostain syystä kauheesti haha. Milanossa kävi niin että Harrshi osti suklaapirtelön ja sit halusin maistaa sitä. Join simauksen ja yhtäkkiä rupes tuntumaan että oon märkä. Katoin mun paidalle ja mun paita, housut, kengät ja kamera oli saanu hieman suklaapirtelöä ylleensä... Vessaan kun menin putsaamaan niin joku kiva italialainen momma autto mua kuivaamaan mun paidan sitte.
Milanosta seuraavana aamuna lähdettyä ajettiin siis Alpeille ja pysähdyttiin vierailemaan jääluolaa ja syömään. Matka jatku ja sit oltiinkin taas ranskan puolella jossa sitten nukuttiin.
Viimeisenä turistipäivänä käytiin Genevessä Sveitsissä jossa käytiin Unicefin päämajassa vierailulla! Kierreltiin siellä rakennus läpi oppaan kera tietysti jonka jälkeen suunnattiin syömään ja vapaa-ajalle. Sveitsissä ei muuten turisteiltu tai nähty nähtävyyksiä, mutta niin kumminkin että suklaata sai ostettua.
Viimeisenä iltana meille oli varattu sali missä sit saatiin tanssia ja pitää hauskaa, mutta jotenkin ihmiset katos omiin oloihinsa niin juhlat loppu siihen. Viimeisenä iltana saatiin tehdä mitä lystää! Saatiin mennä toisten huoneisiin yms kunhan ei mitää överiksivedetä koko hommaa. Kello 4 aikoihin taisin mennä sit nukkumaan? Montparnassille kun saavuttiin kaikki vaan itki ja sano hyvästejä ja se oli niin surullista! Ja kaiken kukkuraksi odoteltiin Harrshin kanssa klo 14 asti klo 19 että päästiin junaan... Otettiin juna vähä myöhään, mutta loppujenlopuksi aika kulu nopeesti siinä odotellessa kun sai wifinki toimimaan.
Oli kertakaikkiaan mahtava reissu!! 12 päivää bussissa muiden vaihtareiden kanssa, kävis toistekki! Oli niin ihanaa päästä käymään niin monessa maassa tälläsen porukan kanssa ku oltiin liikenteessä ja sain tosi paljo uusia hyviä kavereita, niin vaihtareista kuin noista ohjaajista. Mun vesileikki kaverista tuli tän bussireissun jälkeen mun tosi hyvä kaveri ja ollaan juteltu monta kertaa ton reissun jälkeen.
Toivottavasti jaksoitte lukea ja katsoa kuvat, musta tuntuu että mun teksti on kauheen pökkivää ku kirjotan haha. Tässä vielä joitain sekalaisia kuvia mitä mulla on iPadissä: