keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

ZooParc de Beauval

Heippa! Käytiin viime sunnuntaina eläintarhassa mun hostäidin, hostsiskon ja Harrshin kanssa. Heräiltiin aamulla varhain koska ajomatkaa oli semmoset 1 ja puoli tuntia. Yritin pysyä hereillä mutta nukahdin ja heräsin ku saavuttiin eläintarhalle.











Suurin osa eläimistä oli jo ulkona, mutta esimerkiksi kirahvit, norsut, seeprat jne. oli vielä sisätiloissa nähtävillä koska niille oli vielä aika kylmä. Tiikerit ja leijonat kumminki oli jo ulkona nähtävillä!













Tuolla eläintarhassa oli paljo erilaisia rakennuksia ulkoeläinten lisäksi minne pysty mennä sisälle kattomaan niitä. Linnuille oli omia, joissa puolet linnuista oli vapaana sielä sisällä... Joten pelästyin hieman kun yksi lensi pään yli ja kirkaisi kovaa! Joillekkin eläimille oli omat spektaakkelinsa, esim. hylje joka näytti kaikenlaisia temppuja mutta muiden eli gorillan ja pingviinien oma oli vain niin että niistä kerrottiin joka oli tylsää kuunneltavaa pakko myöntää.





Yksi rakennus oli kokonaan täynnä eläimiä Australiasta! Eli siellä oli kenguruja (tai siis ne oli ulkona! rakennuksen vieressä), koaloja, kaloja ja muita australian eläimiä.




Aasian eläimistä tietysti kaikista ihanin oli panda jota juoksin kattomaan! Eka panda vaan nukku kaukana puussa, mutta toinen panda onneksi alkas syömään meidän edessä niin sai otettua hyviä kuvia.










Mä ja mun 2.hostäiti!



Eilen mentiin Harrshin kanssa kattomassa Rotaryn järjestämä uusi Cendrillon elokuva eli siis Tuhkimo. Koko maan rotaryklubit tarjos sen nähtäville ja lippu raha meni sairaiden hyväksi (mm. parkinssonia sairastaville). Elokuva oli siis dupattuna ranskaksi, mutta kyllä mä aika hyvin ymmärsin!!! Ja onneksi tunsin Tuhkimon jo entuudestaan niin tietää mikä on juoni.
Kaksi seuraavaa viikonloppua on oikein kunnon Rotary viikonloppuja! Tänä viikonloppuna meillä on piirinkonferenssi Saumur:issa ja mun hostklubin järjestämä Lotto. Seuraava viikonloppu on vaihtari viikonloppu Anger:issa. Siihen saakka bisous teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti