keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Rotary viikonloppu Normandiassa

Hei! Viime viikonloppu oltiin vaihtareiden kanssa vierailemassa Normandiassa. Tänä kesänä sodasta tuli 70 vuotta (muistanko oikein?) joten Rotarit päätti viedä meidät sinne.
Herätys kello herätti Kellyn, Harrshin ja minut 5.45 jolloin herättiin ja 6.25 lähdettiin kohti meidän pysäkkiä josta meidät noudettiin sitten bussin kyytiin. Oltiin viimeisiä kyytiinnousijoita joita meidän pysäkiltä tuli. Minä, Kelly, Harrshi, Andrew, Hannah, Andriana ja Sonja. Bussimatka kesti n. 3tuntia jonka aikana nukuin, kuuntelin musiikkia ja juttelin toisten vaihtareiden kanssa. 

 
 
 
 
 
 













Lauantaina mentiin Omaha Beachille, käytiin museossa, elokuvissa, ja hautausmaalla jonne oli kaikki amerikkalaiset sotilaat haudattu. Paikka oli aivan mahdottoman kaunis!! Ja plussana siihen sisältyy omasta mielestäni kaunis historia. Historia on aina paljon mielenkiintoisempaa kun on paikanpäällä kuin istuessa luokassa... Suurin osa on varmaan samaa mieltä. Aluksi tuntui etten tiennyt yhtään mitään sotaan liittyen miten asiat oli silloin ollut, mutta kun meille kerrottiin siitä kaikki pienetkin muistot sieltä kaukaisista historian tunneista syöksyi esille ja pystyi jopa elämään sen tarinan mukana.

Olin btw ekaa kertaa ihan kunnon rannalla!! Kaikki oli ihmeissään että enkö ole koskaan ollut rannalla mutta hei "oon suomesta ja sellaiselta paikalta jossa ei paljo meren rannalle mennä..." joten heti ku pääsin sinne niin kengät ja sukat pois ja kävelemään rannalle ja sen kautta veteen! Vesi ei ollut edes kylmää vaikka niin muut väitti... Joskus on niin kiva olla Suomesta!




 


 













Le Mont-Saint-Michel oli meidän sunnuntain vierailukohde! Paikkaa hieman korjattiin ja ehostettiin joten siellä oli kaikkia ylimääräisiä tikkaita yms. mutta paikka oli super kaunis!! Meillä ei ollut mitään opastettua kierrosta vaan saatiin ihan itse kulkea koko rakennus läpi (joka ei ollut todellakaan mikään pieni rakennus) ja saatiin ottaa kuvia ihan rauhassa. Lopuksi kerettiin käydä vielä lahjapuodissa ennen lähtöä joten ostin postikortteja jotka olisi nyt tässä pian tarkoitus lähettää.

Oon nyt hieman kipeenä, kurkku on hieman arkana ja yskittääkin. En ees ole huomanut koska oisin saanut kylmää koska täällä ei oo kylmä... hehheh. Mutta onneksi oon jo paranemiseen päin! Enpä ainakaan ole kipeänä kun on lomaa. Lomasta puheenollen, mun ihana host-perhe on viemässä mut Portugaliin, Lisboniin kolmeksi päiväksi heti kun loma alkaa! Ja saan lomailla vielä silloinkin kun täytän 18! Johon on 29päivää. Aika kuluu nopeesti!

Bisous

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti